Lausunto Asikkalan kunnan strategialuonnoksesta 2018-2021

Yleisesti

Asikkalan kunnan tulee strategiatyössään, toimintaympäristön ollessa suuressa muutoskierteessä maakuntauudistuksen ja sote -kysymysten takia, erityisesti hahmottaa toimenpiteitä, joilla se kohtaa suuret rakennekysymykset. Strategiatyössähän on kysymys siitä, että otetaan huomioon toimintaympäristö ja sen ennakoidut muutokset suhteessa kunnan asettamiin tavoitteisiin.

Strategiassa tulisi painotta vielä enemmän sitä, että Asikkalan luonto- ja ympäristö hyödynnettäisiin vetovoimatekijäksi ja tärkeäksi kilpailuvaltiksi lähikuntiin nähden. Kestävän kehityksen kuntana Asikkalan matkailua voidaan kehittää ja monipuolistaa, mikä lisää työpaikkoja, vapaa-ajanasukkaiden kiinnostusta ja sitä kautta muuttohalukkuutta kuntaa kohtaan.

On hyvä, että meidät vapaa-ajanasukkaat on huomioitu lausunnonantajana.
Siitä kiitos strategiatyön ohjausryhmälle.

Tietyissä kuntatason tavoitteissa vapaa-ajanasukkaat on tuotava vielä paremmin esiin, olemmehan iso ja vaikuttava enemmistö kunnan kaikista asukkaista.

Olemme kirjanneet tähän alle muutamia kommenttejamme ja lisäyksiä sekä käytännön toimenpiteitä strategian eri kohtiin.

Yhteistyöterveisin Asikkalan vapaa-ajan asukkaat ry


Visiolauseke: Liikuttavan hyvä Asikkala – vedestä LUONTOON tai
Liikuttavan hyvä Asikkala – VEDESTÄ MAASTOON JA ILMAAN

SIVU 2
Vahvuudet:
lisätään: Uudet vapaa-ajan asunnot
lisätään: Toimivat nettiyhteydet
Mahdollisuudet:
lisätään: Vanhusten perhepäivähoito kylillä
lisätään: Aktiivinen yrittäjäyhdistys
lisätään: Yrityskummitoiminta
lisätään: Vapaa-ajan asukkaasta vakituiseksi kuntalaiseksi
lisätään: Luonnonläheinen asumisympäristö
Heikkoudet:
lisätään: Paikoittain huonot nettiyhteydet
lisätään: Kevyenliikenteen väylät
lisätään: Matkailupalvelut
Uhat:
lisätään: Asukasmäärän vähentyminen
lisätään: Yhteistyöhaluttomuus

SIVU 6

2. Panostamme lähipalveluihin:
Toimenpide:
lisätään: Mahdollistamme vanhusten perhepäiväkotitoiminnan aloittamisen
Mittarit:
lisätään: Uusien vanhusten perhepäiväkotien määrä
Vastuu:
lisätään: Hyvinvointipalvelut

3. Koteja kaikille viihtyisässä ympäristössä
Lisätään:
Toimenpide
lisätään: Helpotamme ja kannustamme vapaa-ajan asunnon muuttamista vakituiseksi asunnoksi
tietopaketilla
Mittarit:
lisätään: Vakituiseksi muutettujen vapaa-ajan asuntojen määrä
Vastuu:
lisätään: Tekniset palvelut

SIVU 8
Paikallisuus
Toimenpide:
lisätään: Profiloidumme kestävän kehityksen kuntana
lisätään: Ohjeistamme energiatehokkuutta lisääviin toimenpiteisiin rakentamisessa ja
yritystoiminnassa
Mittarit:
lisätään: Vaihtoehtoiset energiantuotantotavat, lisäysten määrä
lisätään: Toteutetut energiataloudelliset toimenpiteet, toimenpiteiden määrä
Vastuu:
lisätään: Tekniset palvelut

SIVU 10
Elinvoima ja yrittäjyys

Voimaa matkailusta
Toimenpide:
Muutetaan: Luomme edullisia toimitilaratkaisuja kaavoittamalla yrityksille alueita mm. POIS: lentokentän läheisyyteen: muutetaan HYVIEN LIIKENNEYHTEYKSIEN VARRELLE (perusteluna mm. lentokenttä pohjavesialueella, tieyhteys asutuksen läpi, ei kestä raskasta liikennettä, logistiikka yrityksille parempi nelostien läheisyydessä)
lisätään: Kehitämme Asikkalasta kulttuurimatkailun kärkikunnan
lisätään: Panostamme ympäristönsuojeluun, jotta matkailu mahdollistuu
tulevaisuudessakin
Mittarit:
lisätään: Kulttuurikohdeteiden vierailijamäärät
lisätään: Toteutetut ympäristönsuojelutoimenpiteet, määrä
Vastuu:
lisätään: Elinkeinotoimi
lisätään: Tekninen toimi

    Asikkalan vapaa-ajan asukkaat ry
    Eero Vankka
    puheenjohtaja
    eero.vankka@elisanet.fi

    Päijät-Hämeen jätelautakunta, Kaupunkiympäristö
    jatelautakunta@lahti.fi
    tuula.honkanen@phj.fi